| Mitä harrastat? |
| Harrastukseni eivät ole kovin laajalle edenneitä, eivätkä hirveästi syvällisiä muutenkaan. Elämässä tulee tehtyä kaikenklaisia suurempia ja pienempiä asioita, mutta tuohon oikealle listasin linkeiksi (omiksi artikkeleikseen) muutamia, joiden parissa aikani kuluu (musiikin ja pelien lisäksi) Voisihan sinne tämän kotisivuprojektinkin laittaa, mutta toistaiseksi annan tämän puhua puolestaan ihan näin muuten. |
| Onko harrastuksilla suuri vaikutus päivittäisiin tekemisiisi? |
| Oikeastaan yllättävää kyllä, ei ole. Lähinnä niin, että Hifi näkyy musiikin kuunteluna, valokuvaus ja palepelit ovat sellaisia kausiluonteisempia juttuja. Välillä tulee innostus tehdä jotain, välillä taas ei jaksa pitää yllä mitään harrastuksia. En ole kovin intensiivinen harrastaja. Sama pätee oikeastaan myös runoihin ja novelleihin, mutta nyt niitä on viimeaikoina tullut tehtyä vähän enemmänkin. |
| Oletko kiinnostunut uusista harrastuksista, esimerkiksi sosiaalisemmista? |
| Ei ole minun juttuni. Olen harrastuksieni suhteen aika herkästi loukkaantuva, enkä kestä kovinkaan paljon kritiikkiä itselle rakkaista asioista jos joku sanoo, että teen ne väärin. Senpä takia harrastukseni ovat enemmän täällä no-life puolella. |
|