\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\chronicles_of_mystery_-_the_scorpio_ritual\

Chronicles Of Mystery - The Scorpio Ritual

Chronicles Of Mystery - The Scorpio Ritual  

Sanallinen arviointi
Olen nähnyt peleissä ihan kohtalaisen realistisia autoja ja rakennuksia, mutta täytyy sanoa, että Chronicles Of Mystery - Scorpio Ritual ottaa nyt sen pokaalin kyllä haltuunsa. Voisipa melkein sanoa, että jos tästä pelin grafiikka vielä paranee, niin aletaan puhua jo sen tason taideteoksista, että siinä kalpenee niin picasso kuin Leonardo Da Vincikin. Grafiikalle olisi synti ja häpeä antaa kymppiä vähempää. Yksinkertaisesti aivan upeaa.

Joskus peleissä musiikit alkavat ärsyttämään, joskus niitä ei taas juurikaan huomaa. Se on harvoin, kun musiikit jäävät positiivisena asiana pelistä mieleen. Tämän kohdalla niin ehdottomasti on. Scorpio Ritualin klassiset, mutta voimalliset musiikit tuovat tunnelman esiin todella onnistuneesti.

Suurin osa pelin ääninäyttelijöistä on todella hyviä ja niitä kuuntelee ihan mielikseen, mutta osa on vähän siinä rajalla, että ovatko ne siedettäviä vai keskinkertaisia. Onneksi itse Sylvien ääni on yksi pelin parhaista ja dubbauksetkin ovat laadukkaat, eli ei mitään sihinöitä ja suhinoita, vaan kristallin kirkkaat samplet, kuten olla pitääkin.

Intterfeissi on sama kuin City Interactiven aikaisemmassa pelissä, eli Art Of Murderissa, mutta tällä kertaa ne dialogivalinnatkin löytyvät, ja muutenkin kaikki on tehty oikein miellyttävästi. Tavaroiden käyttäminen toisiinsa on helppoa ja palkitsevaa, vaikka tietyt stock-in vastaukset, kuten "Sylvie-think!" ja "Trial and error-method, they say" tuppaavatkin välistä vähän ärsyttelemään.

Graafisen toteutuksensa ja musiikkiensa turvin Chronicles Of Mystery onnistuu aivan erinomaisesti tunnelman luomisessa. Etenkin kadulle ja puutarhaan paistava aamuaurinko on jotain todella kaunista ja tunnelmallista. Viihdyttävyyskin on ihan kelpo luokkaa. Keskeytin pelin ainoastaan kolme kertaa, muuten pelattiin ihan yhtä soittoa. Tosin eihän se mikään mittari ole, koska peli ei ole kovinkaan pitkä.

Tässä viime vuosina on totuttu siihen, että animointi ja liikkeet aina vain paranevat. Kaikki on muuten kunnossa tämänkin pelin osalta sillä puolella, mutta tuo hahmon kääntyminen on koomisen hidasta. Taustaa on kyllä jaksettu ihan kivasti animoida toisissa paikoin, mutta toiset paikat ovat taas aika staattisia. Siksi annoin tästä kohdasta kasin.

Teknisellä puolella ei ollut mitään ongelmia, kursori kulki näytöllä tasaisesti ja kevyesti, toisin kuin firman aiemmassa pelissä ja kaikki toimi hienosti, asennuksesta lopputeksteihin. Mistään ei siis löytynyt mitään moitteen sijaa.

Tässä vaiheessa arvostelua sitä alkaa katsomaan, että kylläpäs siellä on pelkkää ysiä ja kymppiä. Grafiikasta, musiikista, käyttöliittymästä, tunnelmasta ja viihdyttävyydestä sekä tekniikasta on tipahtanut täysi kymppi. Tiedättekö mitä se tarkoittaa suomeksi? Niinpä niin. Sitä nykypelien ylitsepääsemätöntä kirousta: lyhyyttä. Ollaakseen todella hyvä peli, Scorpio Ritual olisi tarvinnut reilusti yli puolet lisää tekemistä. Sorry folks, but that's the case.

Kuten niin monissa nykypeleissä, dialogi löytyy mm. Black Mirrorista ja Secret Files: Tunguskasta tuttuun tapaan pelin alalaidasta. Se on loppujen lopuksi erittäin toimiva ja hyvä ratkaisu. Ainoa mikä hivenen syö dialogien toimivuuden pisteitä on parit ääninäyttelyvirheet. Mutta niittenkin kanssa oppii elämään.

Alkuanimaatio ei ole kovin pitkä, mutta kertoo aivan kaiken tarpeellisen, että peliä päästään pelaamaan ja onhan tuo ihan hienosti toteutettu, mutta kaikkein paras asia on se, että siihenkin on vaivauduttu tekemään tekstitykset!

Media: 1 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp

Tähtiasteikko 4

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 10
Ääninäyttely ja efektit 9
Käyttöliittymä 10
Tunnelma ja viihdyttävyys 10
Animaatiot ja liikkeet 8
Tekninen luotettavuus 10
Peliympäristön laajuus 5
Dialogitekstien laatu ja nopeus 9
Alkuintro 9
Yhteensä 90
 

Yhteenveto
Toisinaan peliä joutuu odottamaan vuosikausia ja siltikin tuntuu, ettei se ikinä tule valmiiksi ja siitä tulee silti aivan liian lyhyt. City Interactiven uutuus, Chronicles Of Mystery - The Scorpio Ritual tuli aivan totaalisesti puskasta, siitä ei ollut oikeastaan paljon mitään tietoa ennen julkaisemista. Saman pelitalon Art Of Murder - FBI Confidential ilmestyi vain vajaata vuotta aikaisemmin, joten tämänkin pelin lyhyyden toisaalta ymmärtää kun miettii että aikaa ei ole kulunut paljoakaan ja Art Of Murder kakkonenkin on vieläpä samaan aikaan kehitteillä. Katsotaas sitten vähän taulukkoa.

+ Mykistävä graafinen anti
+ Grafiikkaa tukevat, mahtavat musiikit
+ Klassinen käyttöliittymä, joka toimii
+ Huipputunnelma, varsinkin aamuscenet
+ Teknisesti luotettava
+ Pääosin loistava ääninäyttely
+ Dialogit miellyttäviä
+ Intro, jossa myös tekstitykset

- Pituutta olisi saanut olla todella reilusti lisää
- Koomisen hitaasti ja jäykästi kääntyvät hahmot
- Taustan staattisuus tietyissä paikoissa
- Pari ääninäyttelyvirhettä
- Aika vähän interaktiivisia hahmoja

90 pistettä tarkoittaa nipin napin neljää tähteä ja ihan mukavaa sijoitusta nykypelien mittelöissä. Tänä päivänä tuntuu olevan tämmöinen lyhyiden, mutta laadukkaiden pelien syndrooma. Pituutta ei meinaa löytyä oikein millään. ainoa mistä sitä tuntuisi löytyvän kunnolla, on Runaway-sarja. senkin kolmososasta minulla on omat epäilykseni, mutta City Interactive on tehnyt Chronicles Of Mystery - The Scorpio Ritualin siinä ajassa, että tuon pituuden puutteen voi melko helposti antaa jollain tasolla anteeksi. Kaikki muu osa peliä onkin sitten melko hienosti kuosissa.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: City Interactive
Julkaisija: City Interactive
Julkaisuvuosi: 2008
Lisenssioikeudet: City Interactive
Alustat: Windows

MobyGames: Chronicles Of Mystery: The Scorpio Ritual