\\kuulintu.net\pelit\point_&_clickit\flight_of_the_amazon_queen\

Flight Of The Amazon Queen

Flight Of The Amazon Queen ScummVm yhteensopiva

Sanallinen arviointi
Flight Of The Amazon Queen on hienosti piirretty. Kaikki on tehty mielikuvitusta käyttäen ja lopputulos on erittäin, erittäin kaunis. Grafiikka on tunnelmaltaan parasta mitä olen ikinä nähnyt. Tämän loistavampaa piirrosjälkeä ei kyllä olekaan. Aivan mahtavaa työtä pieneltä australialaisfirmalta.

Musiikki on myös todella uskomattoman hyvin toteutettua, tunnelmallista ja peliin sopivaa. Se tukee ilmapiiriä ja etenkin grafiikkaa todella hyvin ja sitä on myös sävelletty kohtalaisen paljon.

Ääninäyttely ja efektit jäljittelevät pelin hyvää ensivaikutelmaa. Ja vaikka puheäänissä onkin paikoin tukkoisuutta, niin se ei silti mielestäni häiritse ollenkaan. Ääniefektit sen sijaan ovat joskus vähän kummallisia, mutta niistäkin suurin osa on miellyttäviä.

Käyttöliittymä on samankaltainen kuin Maniac Mansion 2 - Day Of The Tentaclessa ja siis yksi parhaista mitä tämän genren peleissä on nähty. Se on interaktiivinen, yksinkertainen ja miellyttävä käyttää. Todella hyvää jälkeä tässäkin kohtaa.

Tunnelma on jotain uskomatonta ja ikimuistoista. Yhtä upeasti luotua maailmaa en ole kyllä nähnyt missään toisessa pelissä. Siis kerta kaikkiaan ihan napakymppi. Kaikki pelin henkilöt ovat mielenkiintoisia, auttavaisia ja iloisia. Mistään synkistelystä tai juonisotkuista ei ole tietoakaan. Peli tempaa välittömästi mukaansa ja sen pelaamista on vaikea keskeyttää, niin kiehtova se on.

Pelihahmojen liikkeet ja animaatiot jatkavat samaa kymmenen pisteen linjaa - aivan uskomattomia animaatiosuorituksia näin pieneltä pelifirmalta. Joe liikkuu luontevasti (joskin hitaanpuoleisesti) ja on kyllä todella uskottava.

Sitten se linja romahtaakin. Toimivuus ja luotettavuus teknisesti on kyllä heikkoa tasoa. Alkuperäinen peli, oikealla aidolla DOS-käyttöjärjestelmällä kaatuili testissä vähän väliä. Aivan uskomatonta. Peli kannattaa tallentaa monessa vaiheessa, sillä koskaan ei tiedä milloin seuraava bugi kolkuttelee ovelle. Yleensä se tulee animaation aikana.

Peliympäristö on ihanteellisen kokoinen, juuri sellainen, mikä jaksaa viihdyttää loppuun asti, mutta ei kuitenkaan tunnu liian lyhyeltä. Pituutta on luotu myös paikasta toiseen juoksemisella, jonka joku saattaa kokea ärsyttävänä asiana, mutta minusta sellainen kuuluu tämän pelin luonteeseen.

Dialogitekstien nopeus ja laatu ovat oikein hyvät. Puhe ja teksti kulkevat nätisti samassa paketissa ja dialogi on kaikenlisäksi todella laadukasta, siinä on paljon huumoria ja sanaleikkejä. Oikein sitä mielikseen lueskelee. Jotkut puheenvuorot olisivat saaneet olla jopa pidempiäkin.

Alkuintro on todella onnistunut, kertoo hyvin pelin tarinan ja siitä on todella mukava lähteä pelaamaan eteenpäin. Animaatiot ovat hyvin toteutettuja ja kaikki on muutenkin kunnossa pituutta myöten. Siistiä jälkeä, ei voi muuta sanoa.

Pelissä ei voi kuolla, eikä mokata millään tavalla.

Media: 1 x CD
Testialustana käytettiin: Caldera Opendos 7.01

Tähtiasteikko 5stars

Pistejakauma
Grafiikka 10
Musiikki 10
Ääninäyttely ja efektit 9
Käyttöliittymä 10
Tunnelma ja viihdyttävyys 10
Animaatiot ja liikkeet 10
Tekninen luotettavuus 7
Peliympäristön laajuus 10
Dialogitekstien laatu ja nopeus 9
Alkuintro 10
Yhteensä 95
 

Yhteenveto
Flight Of The Amazon Queen on mielestäni kaikkien aikojen paras point & click-peli. Tähän asti mikään muu teos ei ole pystynyt sitä pisteissä päihittämään ja pisteet olisivat vieläkin korkeammat, ellei peli olisi niin tuhannen buginen ja huonosti toimiva. Huumori on tyypillistä tällaisille peleille, mutta se on toteutettu tunnelmallisesti ja jotenkin paremmin kuin muissa peleissä. Voi olla että ns. synkistelyn ja apatian lähes totaalinen puuttuminen auttoi todella paljon.

Lentokoneen pakkolasku viidakkoon, hullu tiedemies, intiaanit, temppeli... Kaikki yhdessä luovat sellaisen tunnelman, että sitä ei voi sanoin kuvata. Musiikki tukee sitä todella hyvin. Lähes kaikki pelissä on pelkkää plussaa paitsi toimivuus ja luotettavuus teknisesti.

Loistavan alkuintron jälkeen onkin mukava lähteä pelaamaan yhtä kaikkien aikojen parhaista peleistä, yhtä point & click-genren kovimmista ja kauneimmista timanteista. 95 pistettä on tähän mennessä piste-ennätys ja se puhukoon puolestaan.

Julkaisutiedot ja käyttöjärjestelmätuki
Kehittäjä: Interactive Binary Illusions
Julkaisija:
Interactive Binary Illusions
Julkaisuvuosi: 1995
Lisenssioikeudet: Freeware
Alustat: Amiga / DOS / iPhone

MobyGames: Flight Of The Amazon Queen