| Overclocked - A History Of Violence |
 |
|
| Sanallinen arviointi |
Overclocked - A History Of Violence on grafiikaltaan lyhyesti sanottuna hieno peli. Siinä on todella paljon samaa tyyliä ja tunnelmaa kuin House Of Talesin edellisessä seikkailussa; Moment Of Silencessa. Scenet ovat läpi pelin tummia ja ahdistaviakin. Hahmot on mallinnettu uskomattoman hienosti, kasvojen piirteet ovat henkeäsalpaavia.
Musiikkia Overclocked tarjoilee äärimmäisen niukasti, kuten kaikki muutkin tämän päivän point & clickit. Äänimaailma koostuu pitkälle talojen huminasta, ääniefekteistä ja ambient-soundeista. Pelin tunnusmusiikki on kuitenkin kiva, ja siitä pisteet kotiin.
Tämän päivän ongelma ääninäyttelyn suhteen on se, että nykyään point & clickit tehdään lähes yksinomaan saksassa ja käännetään sieltä muille kielille, jolloin välttämättä lopputulos ei ole paras mahdollinen. Overclocked onnistuu välttämään tämän ongelman, koska House Of Tales ei ole saksalainen pelitalo, ja se kyllä onneksi myöskin näkyy. Peli tarjoilee mielestäni aika samantasoista ääninäyttelyä edeltäjänsä kanssa - Aivan erinomaista siis.
Käyttöliittymä on - Voisiko sanoa sama kuin Moment Of Silencessa, joskin pieniä muutoksia on tehty sinne tänne. Inventory-tavaroille on nimittäin tullut kullekin omat komentonsa, mikä tuntuu toisaalta aika turhalta ja ihmeelliseltä, mutta toisaalta taas sitäkin oppi arvostamaan kyllä pelin aikana. Kamerakulmien vaihtelut on jätetty tyystin pois Overclockedista mistä ehdottomasti universumin kokoinen plussa House Of Talesille. Samoin polunlöytämisongelmat ovat historiaa. Paikat joihin voi mennä, on selkeästi merkitty nuolella. Käyttöliittymä olikin asia, jossa oli parantamisen varaa. Parannusta tuli niin paljon, että ollaan jo kiitettävällä tasolla.
Vertaillen taas edeltäjäänsä, ei Overclocked sisällä aivan yhtä hurjaa koukkua heti alkuun, vaan tunnelma lähtee pikkuhiljaa kehittymään, ja kyllä se myöntää täytyy: House Of Tales vain jotenkin osaa tehdä pelin, jonka äärestä itsensä löytää pitempään kuin mitä on ajatellut pelata. Testaaminen venähti läpi pelaamiseksi. Se on aina hyvä merkki. Tarinan mielenkiinto notkahti hetken tietyssä vaiheessa muutamien kliseiden takia, mutta onneksi omat päätelmät tarinan ratkaisusta olivat liian hätiköityjä, eikä tarina ollut omasta mielestä kovinkaan ennalta arvattava. Tunnelma ja viihdyttävyys siis ovat kunnossa nekin kiitettävästi. Ainoa pieni miinus tunnelmaan tulee oikeastaan siitä, kun potilaita pitää yrittää saada nauhoituksien avulla muistamaan asioita. Se oli jotenkin turhauttavaa.
Animaatiot ja liikkeet ovat todella kaunista katsottavaa. Overclocked pistää vielä Moment Of Silenceakin paremmaksi: Kasvot on animoitu todella kauniisti ja kaikki muukin liikehdintä pelissä on uskottavaa ja todentuntuista. Animoinnista tipahtaa ihan täysi kymppi. Vähempää ei voi antaa.
Tekniseltä puolelta peli on tasaisen varma, parissa kohtaa grafiikassa oli ongelmia, melko pahojakin itse asiassa, mutta en antanut sen häiritä. Kuten firman muissakin tuotoksissa, on tässäkin automaattinen tallennus, joka osaa noutaa sinut takaisin täsmälleen siihen missä pelin lopetit. Esimerkillistä.
Tähän asti linja on ollut tämän pelin osalta pelkkää ysiä ja kymppiä. Ollaankohan Overclockedista leipomassa uhkaajaa jopa kärkisijoille? Vastaus: Ei olla. Hieno pistesarja (ja oikeastaan koko peli) kaatuu yhteen asiaan: Peliympäristö on harmittavan pieni ja peli on verrattaen erittäin lyhyt. Siinä pelataan kuudella eri henkilöllä: Viidellä potilaalla ns. flashbackeissa ja kuudennella, eli psykiatrilla. Valitettavasti vain potilaiden osuudet osoittautuivat todella lyhyiksi pätkiksi, eikä kaikilla pääse edes pelaamaan kahdesti. Jokaisessa flashbackissa ei edes voinut tehdä mitään, vaan eräät niistä olivat ainoastaan lyhyitä animaationpätkiä. Pelin lyhyys yhdistettynä pieneen toimintaympäristöön (Yksi lyhyt pätkä katua New Yorkissa ja Armeijan Tukikohta saarella) aiheuttaa kyllä happamia röyhtäyksiä. Suhteessa siihen, kauanko tähän peliin käytettiin aikaa, olisi tästä pitänyt ilman muuta saada puolet pidempi paketti.
Dialogi on ihan laadukasta, mutta sitä ei ole yhtä paljon kuin Moment Of Silencessa. Kuitenkin ääninäyttely on hyvää ja virheitä ei ainakaan heti tule mieleen. House Of Talesilla on selkeästi oma linjansa, miten he haluavat toteuttaa dialogin, ja se tapa jotenkin lämmittää sydäntä. Se vain toimii.
Intro on aika taiteellinen paukku, sanotaanko näin. Kyllä siitä ihan hyvin pääsee jyvälle mitä pelissä tulee tapahtumaan, animointi on hienoa ja tekstityksetkin löytyvät, mutta olisi se ehkä saanut olla hieman... pidempi? Ja selittää asioita enemmän. Siitä vähän miinusta.
Media: 2 x DVD
Testialustana käytettiin: Windows xp
| Tähtiasteikko |
 |
| Pistejakauma |
| Grafiikka |
10 |
| Musiikki |
9 |
| Ääninäyttely ja efektit |
10 |
| Käyttöliittymä |
9 |
| Tunnelma ja viihdyttävyys |
9 |
| Animaatiot ja liikkeet |
10 |
| Tekninen luotettavuus |
9 |
| Peliympäristön laajuus |
6 |
| Dialogitekstien laatu ja nopeus |
9 |
| Alkuintro |
8 |
| Yhteensä |
89 |
|
|
|
| Yhteenveto |
Oli aikanaan todella iloinen uutinen, että Moment Of Silencen kehittäjältä tulee uusi peli. Sehän oli kaikin puolin todella hieno ja pitkä thrilleri, jossa oli kaikenlaisia kivoja elementtejä. Kaikenlisäksi parannus Mystery Of The Druidsiin oli todella hurja. Koska aikaa kului neljä vuotta ja screenshotit vaikuttivat mielenkiintoisilta, olivat odotukset Overclockedin kohdalla todella korkealla. Suurimmalta osalta se lunastikin ne hyvin. Ainoa asia, mitä ei voi sulattaa, on se, että neljässä vuodessa ei saada aikaiseksi pidempää peliä.
+ Kaunis, tunnelmallinen grafiikka
+ Loistava ääninäyttely
+ Uskomattoman hienot animaatiot
+ Käyttöliittymän parannukset verrattuna edeltäjään
+ Tunnelma ja viihdyttävyys
+ Tekninen toiminta
+ Dialogit
- Järjettömän lyhyt ja ympäristöltään todella pieni
Vaikka Overclockedissa on vain yksi miinus, se miinus on todella, todella pitkä. Oikeastaan pieni ja ahdas peliympäristö on ainoa niin sanottu käänteinen miinus mitä pelissä voi olla. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän muut asiat ovat plussalla, sitä enemmän se vaikuttaa suhteessa miinuksena, koska yksi pala suklaalevystä vain suututtaa, kaikkihan me tiedämme sen.
Overclocked on joka tapauksessa peli, joka kannattaa tarkistaa. Vaikka siinä onkin tämä yksi ja pitkä miinus, niin se mitä se sisältää, on laatukamaa. Osta se, nauti siitä niin kauan kuin se kestää - Minä lupaan sinulle - se ei tule olemaan kauan.
|
| Julkaisutiedot ja
käyttöjärjestelmätuki |
Kehittäjä: House Of Tales Entertainment
Julkaisija: Anaconda
Julkaisuvuosi: 2008
Lisenssioikeudet: Ei tiedossa
Alustat: Windows |
|
|
|